Paläontologisches Museum München

Tunnelmallista ja kaunista

Münchenin museovisiittien alku siirtyi alkuperäisestä suunnitelmasta päivän verran eteenpäin. Syynä varsin turhauttava (ja nyttemmin jo varsin sitkeäksi osoittautunut) flunssa. Tiistaina pääsin kuitenkin jo liikkeelle, ja ensimmäisenä kohteena häämötti paleontologinen museo.

Kauniissa naapurustossa. Museo sijaitsee kuvan oikean laidan vaaleassa rakennuksessa.

Kauniissa naapurustossa. Museo sijaitsee kuvan oikean laidan vaaleassa rakennuksessa.

En ole koskaan ollut erityisen innostunut dinosauruksista tai luurangoista, mutta olen oppinut muilta perheenjäseniltä kuinka hauskoja paikkoja erilaiset luonnontieteelliset museot voivat olla. Münchenin paleontologinen museo ei sekään ollut poikkeus säännöstä. Hurmaavassa vanhassa rakennuksessa saattoi ihastella fossiileja ja luurankoja peräti kolmesta eri kerroksesta käsin, ja sisäänpääsykin oli ilmainen.

2013-01-29 10.25.58

Ilmassa oli erityisen vanhan ja arvokkaan museon tuntua. Münchenin yliopiston paleontologian (ja ilmeisesti myös joidenkin rinnakkaistieteiden) tutkijat majailevat museon kanssa saman katon alla, ja museokäytävillä näkyi seminaarihuoneisiin suunnistavia opiskelijoita. Vaikka itse museo olisi varmasti voinut hyödyntää kokoelmiaan paljon tehokkaamminkin, korvasi hyvä tunnelma hieman jo ajastaan jääneen esille panon puutteita. Hauska oli myös kuunnella vierailulla olleen esikouluryhmän vilpittömän ihastuneita hihkaisuja milloin minkäkin muinaisjäännöksen äärellä.

2013-01-29 10.28.33

Suositeltava ja mukavan pienikokoinen vierailukohde aiheesta innostuneiden lapsien kanssa liikkuville tai 1900-luvun alun museoestetiikasta nauttiville.

2013-01-29 10.30.12

Advertisements

Leave a comment

Filed under museot

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s