Neue Pinakothek

Pinoketeekkiryppään keskimmäinen jäsen, Neue Pinakothek, oli tiukan museokeskiviikon viimeinen kohde. Keskittymiskyky oli vierailijalla jo valmiiksi alentunut, puhumattakaan siitä, että varsinainen aihealue (1700-luvun lopulta 1800–1900-lukujen taitteeseen) ei oikeastaan koskaan ole kuulunut omien suosikkieni joukkoon.

2013-01-30 14.50.29

Kenties koska odotukset eivät näin ollen olleet kovin korkealla, nautin lopulta vierailusta yllättävän paljon. Museossa oli rauhallista vaellella, ja hieman uupuneelle kulkijalle sopivat varsin tarkat kulkusuuntamerkinnät oikeastaan aika hyvin. Suuri plussa kaikille päivälippuun kuuluville museoille annettakoon lipun hintaan kuuluvista, useilla kielivaihtoehdoilla saatavissa olleista audio-oppaista. Neuessa nappasin harjoituksen vuoksi mukaani saksankielisen audio-oppaan, ja ainakin tässä kyseisessä kieliversiossa toteutusta oli todella pohdittu: äänitteeltä saattoi kuunnella eri asiantuntijoiden analyyseja tai ajoittain pieniä historiakatsauksia eri teosten taustoja valaisemaan.

Suurta ruuhkaa en museossa iltapäivällä havainnut: vetonaula Van Goghin Auringonkukkia (1888) sain ihmetellä itsekseni hyvän tovin. Mikäli siis tuntee vetoa erityisesti 1800-luvun taidetta kohtaan, kannattaa käynti (ja audio-oppaan lainaaminen) ehdottomasti.

2013-01-30 15.16.16

Advertisements

Leave a comment

Filed under museot, taide

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s