Samaistumisongelma ja lukijan ajattelematon aatepetturuus

Zadie Smith: NW (Hamish Hamilton, 2012)

Ihastuin Zadie Smithin kirjojen maailmaan ja kerrontatapaan White Teethin myötä. Osin ajattelemattomuuttani luin Kauneudesta ja Nimikirjoitusmies teokset suomeksi (Nimikirjoitusmies toimi suomennettuna paremmin, Kauneudesta sen sijaa sai lukijan vääntelehtimään tuskaisesti suomennosten takana kuuluvien englanninkielisten ilmaisujen parissa). Tartuin joululahjaksi saatuun tuoreeseen NW-teoksen englanninkieliseen versioon malttamattomasti, valmiina uppoutumaan Smithin terävänsympaattiseen kerrontaan.

Toisin kuitenkin kävi. Joku voisi luonnehtia NW:n asetelmaa fraasilla ”henkilöt ovat nyt kasvaneet aikuisiksi”, tarkoittaen oikeastaan että juuri mitään sympaattista ei maailmassa enää olekaan jäljellä. On kommunikaatio-ongelmia, luokkien ja ihonvärin mukaan jaettu yhteiskunta sekä kaupunki, katteettomia lupauksia, väkivaltaa, päihteitä, tunnekylmyyttä ja ennen kaikkea kyvyttömyyttä kohdata itseä tai toisia ihmisiä ihmisinä. Toivoa on aina sen verran, että se voidaan todistaa merkityksettömäksi. Lisäksi kirja on todella haastava luettava: kieli veti osaamiseni äärirajoilleen, kerrontatapa vaihteteli ja useaan otteeseen tuntui että pitäisi palata taaksepäin tarkistamaan jotakin yksityiskohtaa (ei ollenkaan minun tapani lukea).

2013-03-06 10.44.41

Smithille tyypilliset terävät ja tarkat, usein yksityiskohtiin piiloutuvat ja laajoihin yhteiskunnallisiin merkityksiin kasvavat havainnot ovat edelleen tallella oivaltavassa kielenkäytössä. Minulle NW oli kuitenkin kylmä kirja, joskin hyvin kirjoitettu sellainen. Kaikesta paitsi ei-ironisesta tai ei-raadollisesta ilosta riisuttu maailma ei vain itselleni ole yhtä monisävyinen ja samalla uskottava kuin aikaisemmat. Voi olla että olen vain naiivi, kun en saa sekalaisia yhteiskunnan ja yksilöiden oireita ilmentävästä kirjasta sitä samaa elämänmakua suuhuni kuin aikaisemmista. Varmasti tiedän, että olisi väärin vaatia kirjailijaa pitäytymään vanhassa tyylissään – erityisen tuomittavaa olisi haluta naiskirjailijan edelleen kirjoittavan ”sympaattisesti” ”lämpimiä” kertomuksiaan (ei siis lainkaan tämän kirjoituksen tarkoitus, huhhuh).

Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kirjaa, salaisesti silti vähän toivoen vielä niitä elämän hyviäkin hetkiä joskus ilmaantuvaksi.

Advertisements

1 Comment

Filed under kirjat

One response to “Samaistumisongelma ja lukijan ajattelematon aatepetturuus

  1. Pingback: Talviunien keskeltä: Ellen Gallagher Sara Hildénin taidemuseossa | frau Ylänen

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s