Topkapı Palace Museum

Topkapı Palace Museum kuuluu Istanbulin must-see-kohdeluettelon kärkikastiin. Hieman hintavaan pääsylippuyhdistelmään kannattaa ehdottomasti sisällyttää haaremiosion erikseen hinnoiteltu lisäosa, ja aikaa koko kierrokseen on syytä varata riittävästi. Jokin opaskirja tai muu vastaava infolähde on myös suositeltava etukäteishankinta: ryhmämme yhdisti kahden eri matkaoppaan tarjoamat tiedot, mutta alueen ja aiheen laajuudesta johtuen vastaamattomia kysymyksiä jäi silti useita.
2013-09-12 14.36.54
Topkapın alueella on erilaisia museoituja kokonaisuuksia asekokoelmista koruaarteisiin. Jalokivet ja miekat ovat epäilemättä kiinnostavia, mutta suosittelisin varaamaan aikaa itse arkkitehtuurin, maiseman ja alueen kokonaiskuvan ihailemiseen. Pyhien reliikkien osastolla vaatimuksena on kunnioittava pukukoodi, joka tarkoittaa lähinnä naruolkainten ja minishortsien kieltoa – lainahuiveja oli myös tarjolla niitä tarvitseville. Reliikkeihin tutustumisen ajan kaiuttimista kuuluu Koraanin luentaa: itse lukijan löytää reliikkiosion toiseksi viimeisestä huoneesta, jossa voi näytöltä seurata rinnakkain luettavana olevan kohdan arabiankielistä alkuperäistekstiä ja englanninkielistä käännöstä.
2013-09-12 16.20.35
Palatsin ehdottomasti palkitsevin osio oli haaremiosasto. Haaremin alueella oli selvästi väljempää, ja monia kauniita yksityiskohtia oli mahdollista pysähtyä toviksi ihmettelemään. Museoalueen perushälyn jäädessä taustalle myös keskittyminen parani – harmi kyllä haaremissa sijainneet vähäiset infotaulut ja opasteet eivät kyenneet tyydyttämään herännyttä tiedonnälkää. Länsimaisten matkailijoiden mielikuvitusta ja pitkään kiehtoneen haaremiperinteen kohdalla asiallisen ja historiallisiin lähteisiin perustuvan tiedon tarve olisi ollut erityisen suuri: erilaisen estetiikan ympäröimänä vieraita tapoja on edelleen helppo ymmärtää väärin tai arvottaa oman kulttuurin konventioiden mukaisesti. Toivottavasti infotekstejä on siis ainakin tulevaisuudessa suunnitteilla.
2013-09-12 16.36.15
Topkapı on erittäin suositeltava käyntikohde, ja hyvä tapa saada yleissilmäys ottomaanien hallinnon huippukauteen. Museolle kannattaa pyrkiä vaikka heti aamusta: kohteen suosittuus nostaa desibelimääriä ja isot ihmismassat kiristävät joidenkin vierailijoiden hermoja. Kannattaakin aika ajoin istua alas ja ihastella rauhassa varjoisalta penkiltä käsin edessä levittäytyvää näkymää.

Iloinen bloggaaja haaremiosastolla.

Iloinen bloggaaja haaremiosastolla.

Advertisements

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s