Category Archives: taide

Hyvän mielen Chaplin fokusta vailla

Helsingin taidemuseossa on heinäkuulle asti esillä Chaplin kuvissa -näyttely, joka valikoitui piristämään harmaata helmikuun sunnuntaita. Vaikka loikka monokromisesta säätilasta mustavalkoelokuvien maailmaan ei välttämättä vaikuta pitkältä, ovat mestarimiimikon tuotantoa vähänkään tuntevat oikeutettuja odottamaan näyttelyltä väriä, oivalluksia ja näkemyksellistä aiheen käsittelyä.

2014-02-16 14.26.24

Varsinainen punainen lanka jäi kuitenkin hyvin ohueksi. Chaplin kuvissa on juuri niin vaikeasti (tai luvattoman helposti) hahmotettava näyttely kuin sen nimi antaa ymmärtää – näkökulma puuttuu tai peittyy tuon tuosta milloin Chaplinin persoonan, milloin elokuvahistorian merkkiteosten alle. Sananmukaisesti kuvaavaa on näyttelyn tunnuskuvan valinta: ikoninen stillkuva Chaplinin poika -elokuvasta ei edes pyri luomaan uusia tarttumapintoja aiheeseen, vaan katsoja päästetään vapaasti kiinnittymään juuri niihin tunnelmiin, joihin on ennenkin ollut miellyttävä palata.

2014-02-16 14.26.41

Silti on virkistävää kulkea taidemuseossa jossa kävijät nauravat ääneen, eivätkä pelkää avoimesti kommentoida ja analysoida näkemäänsä. Suurin kunnia tästä menee kuitenkin itse elokuville, jotka uppoavat nykyään kohderyhmiin, joita niiden kuvaamisen aikana ei ollut edes olemassa – tämän viehätysvoiman analysoinnissa olisikin ollut haastetta kerrassaan. Nyt tarjolla oli hyvän mielen Chaplin: faninäyttely, jossa kävijä saa luvan kanssa hymyillä juuri niille samoille asioille kuin aina ennenkin. Historiantutkimuksen tämän hetken vahvoista virtauksista poiketen näyttely pyrkii lähestulkoon pönkittämään suurmieshistorian narratiivia, jota ihannoivat seinätekstit ja lainaukset alleviivaavat. Tämä on harmillista, sillä en usko että kävijät olisivat kavahtaneet analyyttisempaakaan otetta. Ihana aihe toivottavasti vetää väkeä museoon, mutta suuria oivalluksia ei kannata odottaa. Niitä varten on syytä katsoa ne omaa aikaansa paljon terävämmin kommentoineet elokuvat.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot, taide

Talviunien keskeltä: Ellen Gallagher Sara Hildénin taidemuseossa

Vuoden loppuun ajoittuneen varsin intensiivisen tutkimusjakson sivuvaikutuksena blogi uuvahti talviunille, mutta niiden keskeltäkin on hetkeksi herättävä ja liityttävä Sara Hildénin taidemuseossa esillä olevaa Ellen Gallagherin näyttelyä kehuvien laajaan joukkoon.

Sara Hildén tarjoaa onnistuneen kokonaisuuden amerikkalaistaiteilijan taidokasta ja kirpeää ilmaisua. Sukupuoli, valta, rotu, populaarikulttuuri ja tiedekäsitys ovat kukin yksinään valtavan suuria teemoja (joista ote helposti lipeää taitavillakin tekijöillä), mutta Gallagher sekoittaa vaivattoman tuntuisesti laajoista kokonaisuuksista tiiviitä ja iskeviä paketteja. Aihepiirien limittäisyyden vuoksi Zadie Smith pyrki kirjalliselta puolelta väkisinkin mieleeni, mutta ennakko-odotuksistani poiketen esillä oli myös paljon luonnontieteestä – erityisesti meribiologiasta – ammentavaa kuvastoa. Ihailla jaksoi myös taitavaa ja luovaa materiaalin käyttöä: kirurginveitsellä muotonsa löytäneet merenelävät leikkivät pinnan ja syvyyden käsitteillä monella eri tasolla.

Kuva Sara Hildénin taidemuseon sivuilta.

Kuva Sara Hildénin taidemuseon sivuilta.

Tartu tilaisuuteen ja tee päiväretki Tampereelle oivaltavan nykytaiteen perässä. Seuraavaksi näyttely jatkaakin matkaansa Haus der Kunstiin Müncheniin.

Leave a comment

Filed under museot, taide

Don’t Shoot the Messenger Designmuseossa

Vaikka vierailu tapahtui jo marraskuun puolella kelpaa Designmuseon juhlavuoden näyttelyä Don’t Shoot the Messenger – Graafisen suunnittelun laajeneva kenttä mainostaa näin joulukuussakin – erityisesti koska synttäreitään juhliva museo tarjoaa loppuvuoden ajan lahjaksi ilmaisen sisäänpääsyn ajalla 1.-22.12.2013, hieno aloite museolta!

 2013-11-03 16.32.08

Itse näyttely heitteli laidasta laitaan – niin kuin ”laajenevan kentän” kai kuulukin. Aivan kaikista esillä olleista asioita en täysin mieltänyt graafisen suunnittelun alle kuuluvaksi (interaktiivinen videotaide, installaatiot), mutta olettaisin näiden rajanylitysten sisältyvän näyttelyn kantavaan konseptiin. Graafinen suunnittelu on nykypäivän käyttötaidetta, ja ulottuu läpi hyvin erilaisten elämänalueiden. Keikkajulisteista kirjasinkokoelmiin hyppivien teemojen kärki jäi silti hieman epäselväksi: onko argumenttina ensisijaisesti suunnittelun taidearvo vai ajankohtainen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus? Leimallinen 2010-luvun estetiikan taju kulkee läpi koko ripustuksen, joten oletan että näyttely haluaa sanoa jotain myös tyylikkyydestä ja tyylittömyydestä. Esillä on hyvin arkisiakin esimerkkejä, mutta ei silti mitään huonosti tehtyä tai ”rumaa” – jo rajanveto itsessään on varsin kiinnostava näyttelyn piirre.

Arjen kuvakulttuurin tutkijana pohdin monesti eroa taiteen, taiten tehtyjen käyttökuvien ja toisaalta hyvinkin yksioikoisten (massa)kuvitusten välillä. Esimerkiksi lastenkirjakuvituksista – tai oikeammin kuvittajista – osa on jo ehditty kanonisoida ”oikean” taiteen kentälle, jonne nyt myös osa graafista suunnittelua kelpuutetaan. Mielenkiintoista taiteen ja ei-taiteen välisessä rajanvedossa on erityisesti sen aikasidonnaisuus: eri vuosikymmenet innostuvat nostamaan esiin erilaisia ”aikaisemmin unohdettuja” luovan ilmaisun muotoja (tämä ei suinkaan koske vain kuvataiteita). Osa kelpuutetaan pysyvästi kanonisen kertomuksen osaksi, osa vaipuu hitaasti uudelleen unohdukseen, tullakseen jälleen uudelleen löydetyiksi. Löytöretkelle 2010-luvun esiin nostettuun ilmiöön – graafiseen suunnitteluun – on nyt suositeltavaa tutustua Designmuseossa.

Leave a comment

Filed under arjen kuvat, kulttuurihistoria, museot, taide

Sitrusta marraskuulle. August Uotila Amos Andersonin taidemuseossa

Lyhyt ja tiivis suositus Amos Andersonin taidemuseossa esillä olevalla Appelsiinitytön maalari August Uotila (1858–1856) -näyttelylle. Vieraile tässä näyttelyssä, mikäli haluat hengähtää hetken taiteen äärellä, mutta et halua problematisoida, (yli)analysoida tai aktiivisesti pohtia aiheiden yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Kaikkia edellä mainittuja toki saa ja on mahdollista tehdä, mutta Uotilan taitavasta siveltimenkäytöstä voi myös pysähtyä nauttimaan pelkästään haaveellisina kurkistusikkunoina toiseen aikaan, paikkaan ja ilmanalaan. Matka pohjoisen mäntymetsistä Italian kuulaaseen auringonpaisteeseen on mitä suositeltavin lääke marraskuun pimeyden keskelle.

Screenshot Amos Andersonin sivuilta 11.11.2013.

Screenshot Amos Andersonin sivuilta 11.11.2013.

P.S. Leikki-ikäisille ja -mielisille mainio Metsäretki edelleen esillä samassa osoitteessa.

Leave a comment

Filed under museot, taide

Hillittyä hulvattomuutta: Surrealismia ja silmänlumetta Suomen valokuvataiteen museossa

Olin jo Saksassa asuessani innostunut, kun kuulin että Harri Kalhan tuoreen teoksen Ihme ja kumma innoittama näyttely loihditaan syksyllä Suomen valokuvataiteen museoon. Surrealismia ja silmänlumetta -nimellä toteutettu kokonaisuus olikin ensimmäinen museovierailu Suomeen paluun jälkeen. Arjen kuvakulttuuria itse tutkivana innostus postikorttitaidetta kohtaan oli suurta ja odotukset korkealla – olen aikaisemminkin viihtynyt valokuvataiteen museon toteuttamissa näyttelyissä.

 2013-11-02 13.34.57

Surrealismia ja silmänlumetta -näyttelyn arkkitehtuuriin oli selvästi etsitty nimestä ammentavaa näkökulmaa: heti alussa kävijä sukeltaa fantasiamaailman tunneliin. Kuulun itse enemmän siihen koulukuntaan jonka mielestä vastaavanlaiset – kriitikoiden usein liian ”viihteellisiksi” leimaamat – ratkaisut ovat tervetulleita ja tekevät museokäynnin houkuttelevammaksi entistä laajemmalle kohderyhmälle. Plussaa siis ajatuksesta. Lupaavan alun jälkeen näyttelyarkkitehtuurin vauhti kuitenkin hieman hyytyi – oletettavasti ajatuksena on ollut antaa tilaa itse teoksille, jotka tässä tapauksessa kirjaimellisesti postikortin kokoisina eivät suurissa ja avarissa tiloissa nousseet seiniltä esiin. Suurennoksia oli viisaasti käytetty harkiten, mutta jäin pohtimaan olisiko intiimimpi tai jopa konkreettisesti ahtaampi tila lisännyt korttien tenhoa ja yleistä visuaalista intensiteettiä. Lisäksi laajoissa tiloissa sinänsä hauskat ”aiheteltat” jäivät nyt irrallisen oloisiksi. Ihmettelin muuten: miksi sota-aiheinen teltta sijaitsi ”Lempi”-teeman alla ja erotiikkateltta ”Leikin” puolella? Päin vastoin olisi äkkiseltään vaikuttanut luontevammalta ratkaisulta.

 2013-11-02 14.31.29

Surrealismia ja silmänlumetta on siitä hauska näyttely, että sen voisi perustellusti pystyttää niin taide- kuin kulttuurihistorialliseen museoon. Postikorttien ja niiden kulutuskulttuurin historian vuoksi olisin mieluusti lukenut seinätekstien muodossa aiheesta hieman lisää – luontevia kohtia olisivat olleet esimerkiksi näyttelyn alateemojen yhteyteen lisätyt pienet infopätkät. Toisaalta tässä kenties näkyy oma taustani ensisijaisesti kulttuurihistorian puolella: postikorttien kaltaisia käyttökuvia – olivat ne sitten kuinka taidokkaasti ja taiteellisesti tahansa tehtyjä – katsoessani keskityn ensin kontekstiin ja sitten vasta estetiikkaan. Kumpikin järjestys on silti yhtä ”oikea”, ja eri yhteyksissä eri tavoilla järkevä. Valokuvataiteen museon on perustelua asettaa taiteellis-visuaalinen puoli ensimmäiseksi, mutta olin silti iloinen kun näyttelyn aikana tarjottiin tiloja syventyä Kalhan kirjan kontekstoivaan tekstiosuuteen.

Itse postikorttien puolesta näyttely oli mielikuvituksen villiä laukkaa ja absurdiuden niskalenkki todellisuudesta. Samalla se osoitti hyvin, kuinka usein jähmeäksi ja jotenkin harmaan ankeaksi mielletty menneisyys on nykypäivään verrattuna ollut vähintään yhtä idearikas, värikäs ja visionäärinen – hauskuutta ja itseironiaa unohtamatta.

Leave a comment

Filed under arjen kuvat, kulttuurihistoria, museot, taide

Glaspalast: H2 ja Staatsgalerie Moderne Kunst

Taiteen katsominen on aina hyvin henkilökohtaista. Erityisesti modernin taiteen suhteen ihmiset uskaltavat (onneksi) usein sanoa mielipiteensä varsin suoraan. Suuren yleisön omakseen jo ottamien klassikoiden kanssa ollaan kritiikin suhteen varovaisempia, vaikka Picasso ei syystä tai toisesta kolahtaisikaan. Tunteita herättävä taide ei onneksi kritiikistä kärsi, vaikka makuasioista lähtisikin kiistelemään. Uskoisin lähes kenen tahansa taiteilijan preferoivan jonkin tunteen – oli kyseessä sitten riemu tai inho – herättämistä katsojassa, jos toisena vaihtoehtona on täysi välinpitämättömyys.

Prologi suuntautui vierailuuni Glaspalastissa – Augsburgin paikallisessa kulttuuri- ja taidekeskuksessa – jossa saman katon alla majailee muun muassa neljä eri taidetoimijaa. Avoinnaoloaikojen sallimissa rajoissa pääsin tutustumaan sekä H2 – Zentrum für Gegenwartskunst -keskukseen, että Staatsgalerie Moderne Kunstin Glaspalastin toimipisteeseen. H2 -keskuksessa esillä ollut Uriel Mironin näyttely A Bone’s Throw oli mielestäni mielenkiintoinen ja tunteita herättävä. Mironin veistoksia katsellessa ajatukset kiertyivät muun muassa kohti 1950-luvun lomailuestetiikkaa tai futuristisia kone-eläin-hybridien luurankoja. Omia ajatusketjujani kiinnostavampaa lienee kuitenkin se, että Mironin taide ylipäänsä heitti katsojan sekalaisten mielikuvien ja -yhtymien äärelle – poistuin näyttelystä jos en varsinaista oivallusta niin ainakin kokemusta rikkaampana.

 2013-08-20 15.11.18

Staatsgalerien näyttelytilassa kävi päinvastoin. Jerry Zeniukin Elementary Painting -näyttely ei onnistunut herättämään käytännössä mitään ajatuksia. Suurimmaksi osaksi erilaisista pisteistä (kirjaimellisesti) koostuvassa näyttelyssä ihmettelin lähinnä, ”miksi taiteilijan [oletettu] oivallus ei välity minulle asti” ja ”mitä omaperäistä/kriittistä/ainutlaatuista tällä taiteella on annettavanaan”?

 2013-08-20 15.18.46

Loppuun moitteita oudosta aukiolopolitiikasta, hankaluudesta löytää koko pytinki (joukkoliikenteen vaikeaselkoiset ohjeet) ja (jälleen) yksisilmäisestä saksankielisyydestä, mutta kiitosta aurinkoisesta asiakaspalvelusta. Kiinnostavan näyttelyn perässä kannattaa paikalle suunnistaa, muuten ei välttämättä maksa vaivaa.

Leave a comment

Filed under museot, taide

KW Institute for Contemporary Art

Harmittelen usein sitä, että en käy enemmän gallerioissa. Ehtimiseen ei oikein voi vedota, sillä oman valinnan mukaanhan sitä aikaa käytetään. Usein käy kuitenkin niin, että museot priorisoituvat kuin huomaamatta listan kärkipäähän. Galleria- ja museokokemuksen ero pohdin jälleen kerran vieraillessani KW Institute for Contemporary Artin tiloissa Berliinin Auguststraßella.

2013-07-25 12.52.09

Omalle käyntikokemukselleni merkitsevin ero muodostuu usein kontekstitiedon määrästä. Gallerioiden luonteeseen kuuluu tarjota taiteelle paikka ennen kaikkea taiteen vuoksi: nostaa esillä oleva kokonaisuus itsessään syventymisen ja mielenkiinnon kohteeksi. Museot sen sijaan pyrkivät kontekstoimaan, asettamaan esittelemänsä taiteen sen kulttuurilliseen ja historialliseen viitekehykseen, sekä usein myös taidehistorian jatkumolle. Yleistys on sellaisenaan toki liian karkea, mutta huomaan silti kerta toisensa jälkeen kiinnittäväni huomion samaan seikkaan, siinä missä joku toinen varmasti pohtisi organisaation rakennetta tai erilaisia rahoituspohjia.

 2013-07-25 13.05.37

Kontekstia pohdin myös KW:ltä mieleen jääneessä Kader Attian REPAIR. 5 ACTS -näyttelyssä. Kokonaisuus käsittelee eurooppalaisen kolonialismin historiaa eräänlaisena pieleen menneiden korjausliikkeiden sarjana, sekä kyseenalaistaa siirtomaahallinnon tukena tarkoitushakuisesti käytettyjen tieteellisten taksonomioiden luonteen. Itselleni riittävä kontekstitieto – jota onneksi oli KW:n puolelta melko hyvin tarjolla – on edellytys Attianin tapaisen taiteen ymmärtämiselle, ja (ainakin jonkin asteinen) ymmärtäminen puolestaan edellytyksenä taiteesta nauttimiselle. Lähteissä vannotin taas itseäni käymään gallerioissa useammin – tutulta museomaaperältä poistuminen auttaa toisinaan näkemään puun metsältä.

Leave a comment

Filed under taide