Tag Archives: Berliini

DDR Museum

DDR Museum on voimakkaasti interaktiivisuuteen ja kokemuksellisuuteen panostava museo aivan Mitten kaupunginosan vilkkaimmilla turistitienoilla. Käy täällä, jos ilahdut vääntämisestä, nappien painamisesta, ruudun tökkimisestä, laatikkojen availusta, kuulokkeiden sovittelusta, vaatteiden hypistelystä tai Trabantissa istumisesta. Älä käy täällä, jos et (kesällä) ilahdu tungoksesta, valtavasta desibelitasosta, keskeytetyistä lukuhetkistä tai salamavalojen välkkeestä. Käy täällä, jos haluat saada uusia ideoita osallistavien näyttelyiden toteutukseen.

 2013-07-20 14.26.27

DDR Museumissa käynnin jälkeen voi ainakin todeta, että interaktiivisuus todella aktivoi kävijöitä. Pitääkin olla varovainen, että pikkusormen myötä ei mene koko käsi: museossa jossa lähes kaikki on tehty kosketeltavaksi, niiden asioiden, joita kävijän ei olisi syytä vääntää ja kääntää pitää olla mieluusti pultattuina kiinni kantaviin rakenteisiin. Täytyy silti vilpittömästi ihailla museon panostusta kävijän osallistamiseksi – suurin osa vieraista näytti aidosti nauttivan olostaan, eikä näyttelytiloissa ollut jälkeäkään painostavasta hyshys-menttaliteetista.

Vetolaatikkoa voi käyttää näinkin.

Vetolaatikkoa voi käyttää näinkin.

Pidin myös museon äänestä. Elämää Länsi-Saksassa tarkasteltiin järjestelmän epäkohtia voimakkaasti ja selkeästi kritisoiden, mutta tilaa jätettiin myös arkipäivän lempeälle ironialle ja häpeilemättömälle ostalgialle. Tekstit olivat yleisesti ottaen hyvin laadittuja, ja museon henkeen sopivasti niissä myös usein esitettiin kysymyksiä, tokaisuja, ihmettelyjä tai väittämiä suoraan lukijalle osoitettuina. Aihepiiri on valtavan laaja ja tilat tuntuvat niihin mahdutettuun kävijä- ja asiamäärään nähden liian pieniltä. Potentiaalista näyttelyesineistöä ja teemoja nukkumatista asevelvollisuuteen riittäisikin vaikka usean museon tarpeisiin – tämän huomioiden museo onnistuu mielestäni hyvin tasapainottelemaan informaatio- ja viihdearvojen välimaastossa.

Advertisements

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot

Denkmal für die ermordeten Juden Europas | Memorial to the Murdered Jews of Europe

It happened, therefore it can happen again: this is the core of what we have to say.” -Primo Levi

 2013-07-18 17.16.49

Denkmal für die ermordeten Juden Europas onnistuu siinä, missä moni samaa aihetta sivuava tai käsittelevä museo / muu organisaatio ei täysin lunasta odotuksia. Muistomerkki, ja erityisesti sen alla sijaitseva informaatiokeskus kykenevät tuomaan kävijän ulottuville niin holokaustin valtavan mittakaavan, kuin yksittäisen ihmisen kokemuksen – usein jompi kumpi näistä jää puutteelliseksi.

 2013-07-18 17.37.07

Informaatiokeskuksen näyttely on rakennettu taitavasti. Kävijä saa ensin tiivistetyn aikajanan muodossa käsityksen kansallissosialistien harjoittamasta terrorihallinnosta, jonka jälkeen siirrytään mikrotasolle: holokaustin aikaisiin päiväkirja- ja kirjemerkintöihin. Tämän jälkeen on vuorossa esittelyitä eri puolilta Eurooppaa kotoisin olevista ja hyvin erilaisia elämäntyylejä edustaneista juutalaisista perhekunnista, joiden elämän natsit tuhosivat. Teksti- ja kuvapainotteisesta tilasta siirrytään pimeään huoneeseen, jossa kansanmurhan uhrien nimiä heijastetaan yksi kerrallaan seinälle, kertojaäänen samalla summatessa nimen takana olleen ihmisen elämäntarinan. Lopussa palataan makrotasolle: kartoilla näkyvät holokaustin maantieteelliset paikat, jonka jälkeen kävijällä on vielä mahdollista itse tietokannasta etsiä uhrien nimiä tai lisätietoja paikkakunnittain.

Informaatiokeskukseen on onnistuttu rakentamaan paitsi laadukas näyttely, myös kunnioittava tunnelma: suuresta väkimäärästä huolimatta tilat harvoin vaikuttivat ahtailta, ja valitsemaansa aiheeseen sai tutustua omassa rauhassa vailla hälyä tai tungoksen tuntua. Plussaa luonnollisesti myös pääsymaksuttomuudesta.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria

Schwules Museum*

Minä haluan pitää seksuaalivähemmistöjen historiasta kertovasta museosta. Schwules Museumin aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen, täynnä kiehtovia tarinoita ja ihmiskohtaloita, sekä tärkeä. Läheskään kaikki tarinat – legendat tai todelliset – kun eivät edelleenkään välttämättä pääty onnellisesti. Vastuu paremmista, koko elämänkaaren kattavista kertomuksista, on meillä kaikilla: asenteissamme ja teoissamme. Ja museoiden tehtävä on vaikuttaa asenteisiin: ottaa kantaa humaanin, suvaitsevaisen ja moniarvoisen yhteiskunnan puolesta, jossa omaa ja muiden historiaa osataan arvostaa siihen takertumatta. Siksi minä haluan ihastua homomuseoon.

Unkown artist: self-portrait, around 1830 ©Schwules Museum. Kuva Schwules Museum.

Unkown artist: self-portrait, around 1830 ©Schwules Museum. Kuva Schwules Museum.

Juuri uusiin tiloihin muuttanut Schwules Museum vastaa tunteisiini kuitenkin hieman kylmästi.

Ripustus on pientä ja sievää, kun se voisi olla tyylikästä ja katseita kääntävää. Pois huonolaatuiset, muualta kopioidut pienet valokuvareprot, tilalle omien kokoelmien mahtavan kiinnostavia kuvia vaikka koko seinän kokoisina suurennoksina! Editointia näyttelyteksteille: ryhmittely, karsinta ja useiden tekstitasojen käyttöönotto auttaisivat jo paljon. Perusnäyttelyn (vaalean)punainen lanka selvemmin esiin: puhutaanko Transformation -näyttelyssä ensisijaisesti Saksasta, Euroopasta vai koko läntisestä kulttuuripiiristä? Kerrotaanko taiteen, kulttuurin, yksilöiden, kategorioiden, liikkeiden vai alakulttuurien historiasta? Miten nämä kertomukset voitaisiin paremmin integroida palvelemaan näyttelyn yläotsikkoa niin, että mieleen ei jäisi vain kimppu erilaisia yksittäistapauksista?

Jochen Hass: Young man on the street, 1953 ©Schwules Museum. Kuva Schwules Museum.

Jochen Hass: Young man on the street, 1953 ©Schwules Museum. Kuva Schwules Museum.

Aistittavissa oli kenties uusien tilojen myötä entisestään ammattimaistuneemman museotoiminnan profiilin hakua. Kun kiinnostavia aiheita ja materiaaleja on paljon, haluaisi kertoa vähän kaikesta. Rajaaminen ja karsiminen on vaikeaa, mutta kävijöitä ja museon viestin perille menoa ajatellen välttämätöntä. Käyntiä suosittelen kuitenkin lämpimästi, vilkaista kannattaa myös vaihtuvat näyttelyt Between Tradition and Modern – Early Paintings of Jochen Hass 1950 to 1955, sekä teemavuoden 2013 osa (valtavasta tekstimäärästä kärsinyt) lesbian. jewish. gay. Vaikka minä ja museo ensikohtaamisella jäimme kunniallisista aikomuksista huolimatta toistaiseksi toisillemme etäisiksi, toivon että ensikerralla suhteemme voisi edetä seuraavalle tasolle: varauksettomaan ihastukseen.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot, taide

Altes Museum

Muutama lyhyt alaviite Museumsinselin Altes Museumiin. Ensinnäkin kiitosta erittäin hyvin laadituista perusnäyttelyn teksteistä: selkeinä, loogisesti etenevinä ja hyvin tiivistettyinä ne olivat informatiivisempia kuin useissa muissa samaan aikakauteen keskittyvissä museoissa. Toisekseen muut, erityisesti pitkän ja usein mutkikkaan (toisinaan myös moraalisesti ongelmaisen) historian omaavat museot voisivat halutessaan kopioida ydinajatuksen museon historiaa valottavasta aikajanasta. Selkeästi esitetty historiakuvaus auttaa samalla myös hieman hahmottamaan museologisen ajattelun syntyä ja historiaa länsimaissa: erilaisten pysyviltä vaikuttavien kategorioiden sopimuksenvaraisuuden osoittaminen on aina hyvää kriittistä oman toiminnan tarkastelua.

2013-07-16 16.58.21

Perusnäyttelyn toisessa kerroksessa vaellellessa vastaan tuli sattumalta museon selvästi suosituin huone, joka sisälsi antiikin eroottisia tai muuten seksuaalissävytteisiä teoksia. Kyseisestä huoneesta löytyi myös suuri osa kerroksessa sillä hetkellä kierrelleistä kävijöistä – ajallinen etäisyys todennäköisesti oli vielä omiaan lisäämään aiheen ”outoutta” ja kiinnostavuutta. Huone oli varsin hyvin tehty, ja seinäteksteissä muun muassa kerrottiin eroottisen kokoelman ja sen ajoittaisen sensuroinnin historiasta. Samalla tarjottiin tarpeellista kulttuurihistoriallista kontekstitietoa ja todettiin, kuinka seksuaalisuus on nykyisin normaali osa sitä antiikin kulttuurin kokonaiskuvaa, jonka tutkijat ja museoammattilaiset pyrkivät tekemään vierailijalle mahdollisimman ymmärrettäväksi. Se, kuinka hyvin tähän lausuntoon sopii kyseisen aihealueen eristäminen edelleen omaksi huoneekseen jäänee jokaisen kävijän itse pohdittavaksi.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot

Bode-Museum

Bode-Museumissa sai kierrellä rauhassa. Hyvin rauhassa. Vaikka Bysantti saati numismaattiset kokoelmat harvoin muutenkaan kuuluvat turistien suosimien museoiden ykkösketjuun, oli kävijöitä siihenkin nähden todella vähän liikenteessä. Hiljaiselo pisti erityisesti silmään veistoskokoelmien puolella. Kokoelma on yksi laajimmista vanhan veistotaiteen saralla – siis täynnä juuri sellaisia teoksia, joita moniin muihin museoihin jonotetaan katsomaan, usein vieläpä kovaan hintaan. Tietysti jos Bode-Museumin tapaan markkinointimateriaaleihin painaa vain sanan ”veistoskokoelma” on ehkä turha odottaakaan yleisöryntäystä – sen sijaan konkreettiset esimerkit kera laadukkaiden kuvien voisivat ainakin auttaa alkuun.

 2013-07-16 14.24.55

Kävijälisäyksen soisi myös bysanttilaisen taiteen kokoelmille. Vaikka kokoelmat itsessään ovat varsin hienot, voisi niiden esillepanossa kenties pyrkiä poispäin teosten luonteelle harvoin oikeutta tekevästä steriilistä ympäristöstä. Ja kappas! Museon pohjakerroksesta löytyikin hieno näyttelykokonaisuus, jossa valaistuksella ja värien käytöllä oli luotu esineet huomion keskipisteeksi nostava, mutta myös niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen henkeen sopiva tunnelma. Harmi vain, että kyseistä kokonaisuutta ei mainostettu missään, eikä edes museossa sisällä ollut ohjausta pohjakerrokseen – TV-elokuvaa katselevasta salivartijasta päätellen saatoimme hyvinkin olla päivän ainoat vieraat siinä osassa museoa. Hienot kokoelmat ansaitsisivat enemmän kävijöitä: skarppausta nyt, Bode-Museumin markkinointiosasto!

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot, taide

Pergamonmuseum

Kronologisesta raportointitavasta johtuen nokkela bloginlukija on varmasti jo huomannut Berliinin museokenttään tutustumisen alkaneen logiikalla ”pakolliset alta pois”. Huoli pois, varastossa on myös jotain vähän omaperäisempiäkin kohteita fiilisteltäviksi – ensin kuitenkin sukellus museosaarelle.

 2013-07-16 12.00.17

Antiikkikokoelmat, lähi-idän museon ja islamilaisen taiteen museon kattonsa alle sulkeva Pergamonmuseum on valtavan remontin kourissa – varsinaisesti muutostyöt vaikuttavat koko Museumsinseliin (havainnekuvia täältä). Vaikka lähes puolikas museosta oli poissa käytöstä ja sisäänkäynti vaikeutunut, ei yleisön kiinnostus osoittanut hiipumista: must-see -kohteiden etu ja haitta. Poikkesimme katsomaan erikoisnäyttelyn Uruk – 5000 Jahre Megacity / Years of Megacity, joka oli hyvin tehty ja tungoksesta kärsivä. Väkimäärälle on tehtävissä vain vähän, joten tyydyn kehumaan sopivan mittaiseksi tiivistettyjä tekstejä ja ennakkoluulotonta graafista suunnittelua.

 2013-07-16 12.25.25

Yläkerrassa sijaitsevat islamilaisen taiteen museo oli myös vaikuttava – oli mukava huomata että remontin myötä sen kokoelmille avautuvat tulevaisuudessa paremmat tilat. Erittäin jännittävä tulee olemaan Museumsinselin suurhankkeen lopputulos, jonka toivottavasti pääsee vielä joskus katsastamaan. Kyse ei ole mistään pienestä, UNESCO-kohteen maaperällä toteutettavasta projektista, vaan samalla vedetään selvästi tulevaisuuden korjausrakentamisen ja kokoelmien perusnäyttelyiden suuntaviivoja – kehitystä mielenkiinnolla siis seuraten.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot

Jüdisches Museum Berlin

Päällimmäinen mieli/muistikuva: uupumus.

Jüdisches Museum Berlin kuuluu suurimpien ja ihailluimpien aihetta käsittelevien museoiden joukkoon, eikä syyttä. Kokonaisuus on hieno, lisäsiiven arkkitehtuuri erittäin ilmaisuvoimaista, näyttelytekniikka on ajan tasalla: kurkistettavaa, kuunneltavaa, nähtävää, kosketeltavaa ja muuta toiminnallisuutta piisaa. Informaatiota on tarjolla eri muodoissa valtavia määriä, samoin mielenkiintoa yllä pitävää kauneutta, rumuutta ja kauheuksia – arkipäivän huumoria ja ääritilanteiden selviytymiskeinoja.

 2013-07-15 17.45.09

Vaikka Jüdisches Museum Berlin ei ole erityisesti holokaustin käsittelyyn pyhitetty museo, on kävijöiden aiheeseen kohdistuva mielenkiinto otettu hyvin huomioon: ennen juutalaisen kulttuurin kronologisen käsittelyn aloittamista pudotaan ”maanpaon”, ”holokaustin” ja ”jatkuvuuden” akseleiden risteykseen, jossa kävijä voi rauhassa muistella, hiljentyä tai eläytyä joukkotuhon uhrien kohtaloihin. Aloitus on myös rakennettu hyvin tunteisiin vetoavaksi: kampa tai lusikka ovat esineitä, joilla avataan pieni ja traaginen ihmiskohtalo kävijälle samaistuttavalla tasolla. Alun ”holokaustiakselin” painopiste ei ole volyymeissä – niihin päästään vasta, kun pitkä näyttelykierros juutalaisten historiasta on ensin käyty läpi. Alku esittää kysymyksen ”Miten tähän tultiin?”, ja loppuosa museosta pyrkii muodostamaan vastauksen osat valottamalla juutalaisiin suhtautumisen pitkää ja usein kivikkoista historiaa läpi läntisen kulttuuripiirin.

 2013-07-15 16.58.34

Sitten se uupumus. Itselleni museossa oli yksinkertaisesti liikaa tietoa. Museossa kävellessä tuntui, kuin aiheesta olisi pyritty kertomaan kaikki mahdollinen. Pyrkimys – erityisesti valistus- ja opetustarkoituksessa – on hyvin ymmärrettävä, mutta vaarana on, että analyyttisen kokonaiskuvan sijaan mieleen jää vain sirpaleisia yksityiskohtia. Jos joku ilmoittaisi tekevänsä museon, jossa kerrottaisiin koko katolisen kirkon / länsimaisen demokratian / naisten aseman / luonnontieteen kehityksen / tai muun valtavan suuren tai monimutkaisen ilmiön koko historia kaikista näkökulmista, olisi projektin mielekkyyttä syytä epäillä samoista syistä. Suurten kokonaisuuksien omaksuminen suuren yksityiskohtaisen tietomäärän kera on yksinkertaisesti vaikeaa: siksi uupumus. Hieno ja tarpeellinen museo silti: suosittelen jokaiselle henkilökohtaista museokestävyyden mittelöä paikan päällä.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot