Tag Archives: Helsinki

Hyvän mielen Chaplin fokusta vailla

Helsingin taidemuseossa on heinäkuulle asti esillä Chaplin kuvissa -näyttely, joka valikoitui piristämään harmaata helmikuun sunnuntaita. Vaikka loikka monokromisesta säätilasta mustavalkoelokuvien maailmaan ei välttämättä vaikuta pitkältä, ovat mestarimiimikon tuotantoa vähänkään tuntevat oikeutettuja odottamaan näyttelyltä väriä, oivalluksia ja näkemyksellistä aiheen käsittelyä.

2014-02-16 14.26.24

Varsinainen punainen lanka jäi kuitenkin hyvin ohueksi. Chaplin kuvissa on juuri niin vaikeasti (tai luvattoman helposti) hahmotettava näyttely kuin sen nimi antaa ymmärtää – näkökulma puuttuu tai peittyy tuon tuosta milloin Chaplinin persoonan, milloin elokuvahistorian merkkiteosten alle. Sananmukaisesti kuvaavaa on näyttelyn tunnuskuvan valinta: ikoninen stillkuva Chaplinin poika -elokuvasta ei edes pyri luomaan uusia tarttumapintoja aiheeseen, vaan katsoja päästetään vapaasti kiinnittymään juuri niihin tunnelmiin, joihin on ennenkin ollut miellyttävä palata.

2014-02-16 14.26.41

Silti on virkistävää kulkea taidemuseossa jossa kävijät nauravat ääneen, eivätkä pelkää avoimesti kommentoida ja analysoida näkemäänsä. Suurin kunnia tästä menee kuitenkin itse elokuville, jotka uppoavat nykyään kohderyhmiin, joita niiden kuvaamisen aikana ei ollut edes olemassa – tämän viehätysvoiman analysoinnissa olisikin ollut haastetta kerrassaan. Nyt tarjolla oli hyvän mielen Chaplin: faninäyttely, jossa kävijä saa luvan kanssa hymyillä juuri niille samoille asioille kuin aina ennenkin. Historiantutkimuksen tämän hetken vahvoista virtauksista poiketen näyttely pyrkii lähestulkoon pönkittämään suurmieshistorian narratiivia, jota ihannoivat seinätekstit ja lainaukset alleviivaavat. Tämä on harmillista, sillä en usko että kävijät olisivat kavahtaneet analyyttisempaakaan otetta. Ihana aihe toivottavasti vetää väkeä museoon, mutta suuria oivalluksia ei kannata odottaa. Niitä varten on syytä katsoa ne omaa aikaansa paljon terävämmin kommentoineet elokuvat.

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot, taide

Don’t Shoot the Messenger Designmuseossa

Vaikka vierailu tapahtui jo marraskuun puolella kelpaa Designmuseon juhlavuoden näyttelyä Don’t Shoot the Messenger – Graafisen suunnittelun laajeneva kenttä mainostaa näin joulukuussakin – erityisesti koska synttäreitään juhliva museo tarjoaa loppuvuoden ajan lahjaksi ilmaisen sisäänpääsyn ajalla 1.-22.12.2013, hieno aloite museolta!

 2013-11-03 16.32.08

Itse näyttely heitteli laidasta laitaan – niin kuin ”laajenevan kentän” kai kuulukin. Aivan kaikista esillä olleista asioita en täysin mieltänyt graafisen suunnittelun alle kuuluvaksi (interaktiivinen videotaide, installaatiot), mutta olettaisin näiden rajanylitysten sisältyvän näyttelyn kantavaan konseptiin. Graafinen suunnittelu on nykypäivän käyttötaidetta, ja ulottuu läpi hyvin erilaisten elämänalueiden. Keikkajulisteista kirjasinkokoelmiin hyppivien teemojen kärki jäi silti hieman epäselväksi: onko argumenttina ensisijaisesti suunnittelun taidearvo vai ajankohtainen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus? Leimallinen 2010-luvun estetiikan taju kulkee läpi koko ripustuksen, joten oletan että näyttely haluaa sanoa jotain myös tyylikkyydestä ja tyylittömyydestä. Esillä on hyvin arkisiakin esimerkkejä, mutta ei silti mitään huonosti tehtyä tai ”rumaa” – jo rajanveto itsessään on varsin kiinnostava näyttelyn piirre.

Arjen kuvakulttuurin tutkijana pohdin monesti eroa taiteen, taiten tehtyjen käyttökuvien ja toisaalta hyvinkin yksioikoisten (massa)kuvitusten välillä. Esimerkiksi lastenkirjakuvituksista – tai oikeammin kuvittajista – osa on jo ehditty kanonisoida ”oikean” taiteen kentälle, jonne nyt myös osa graafista suunnittelua kelpuutetaan. Mielenkiintoista taiteen ja ei-taiteen välisessä rajanvedossa on erityisesti sen aikasidonnaisuus: eri vuosikymmenet innostuvat nostamaan esiin erilaisia ”aikaisemmin unohdettuja” luovan ilmaisun muotoja (tämä ei suinkaan koske vain kuvataiteita). Osa kelpuutetaan pysyvästi kanonisen kertomuksen osaksi, osa vaipuu hitaasti uudelleen unohdukseen, tullakseen jälleen uudelleen löydetyiksi. Löytöretkelle 2010-luvun esiin nostettuun ilmiöön – graafiseen suunnitteluun – on nyt suositeltavaa tutustua Designmuseossa.

Leave a comment

Filed under arjen kuvat, kulttuurihistoria, museot, taide

Sitrusta marraskuulle. August Uotila Amos Andersonin taidemuseossa

Lyhyt ja tiivis suositus Amos Andersonin taidemuseossa esillä olevalla Appelsiinitytön maalari August Uotila (1858–1856) -näyttelylle. Vieraile tässä näyttelyssä, mikäli haluat hengähtää hetken taiteen äärellä, mutta et halua problematisoida, (yli)analysoida tai aktiivisesti pohtia aiheiden yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Kaikkia edellä mainittuja toki saa ja on mahdollista tehdä, mutta Uotilan taitavasta siveltimenkäytöstä voi myös pysähtyä nauttimaan pelkästään haaveellisina kurkistusikkunoina toiseen aikaan, paikkaan ja ilmanalaan. Matka pohjoisen mäntymetsistä Italian kuulaaseen auringonpaisteeseen on mitä suositeltavin lääke marraskuun pimeyden keskelle.

Screenshot Amos Andersonin sivuilta 11.11.2013.

Screenshot Amos Andersonin sivuilta 11.11.2013.

P.S. Leikki-ikäisille ja -mielisille mainio Metsäretki edelleen esillä samassa osoitteessa.

Leave a comment

Filed under museot, taide

Hillittyä hulvattomuutta: Surrealismia ja silmänlumetta Suomen valokuvataiteen museossa

Olin jo Saksassa asuessani innostunut, kun kuulin että Harri Kalhan tuoreen teoksen Ihme ja kumma innoittama näyttely loihditaan syksyllä Suomen valokuvataiteen museoon. Surrealismia ja silmänlumetta -nimellä toteutettu kokonaisuus olikin ensimmäinen museovierailu Suomeen paluun jälkeen. Arjen kuvakulttuuria itse tutkivana innostus postikorttitaidetta kohtaan oli suurta ja odotukset korkealla – olen aikaisemminkin viihtynyt valokuvataiteen museon toteuttamissa näyttelyissä.

 2013-11-02 13.34.57

Surrealismia ja silmänlumetta -näyttelyn arkkitehtuuriin oli selvästi etsitty nimestä ammentavaa näkökulmaa: heti alussa kävijä sukeltaa fantasiamaailman tunneliin. Kuulun itse enemmän siihen koulukuntaan jonka mielestä vastaavanlaiset – kriitikoiden usein liian ”viihteellisiksi” leimaamat – ratkaisut ovat tervetulleita ja tekevät museokäynnin houkuttelevammaksi entistä laajemmalle kohderyhmälle. Plussaa siis ajatuksesta. Lupaavan alun jälkeen näyttelyarkkitehtuurin vauhti kuitenkin hieman hyytyi – oletettavasti ajatuksena on ollut antaa tilaa itse teoksille, jotka tässä tapauksessa kirjaimellisesti postikortin kokoisina eivät suurissa ja avarissa tiloissa nousseet seiniltä esiin. Suurennoksia oli viisaasti käytetty harkiten, mutta jäin pohtimaan olisiko intiimimpi tai jopa konkreettisesti ahtaampi tila lisännyt korttien tenhoa ja yleistä visuaalista intensiteettiä. Lisäksi laajoissa tiloissa sinänsä hauskat ”aiheteltat” jäivät nyt irrallisen oloisiksi. Ihmettelin muuten: miksi sota-aiheinen teltta sijaitsi ”Lempi”-teeman alla ja erotiikkateltta ”Leikin” puolella? Päin vastoin olisi äkkiseltään vaikuttanut luontevammalta ratkaisulta.

 2013-11-02 14.31.29

Surrealismia ja silmänlumetta on siitä hauska näyttely, että sen voisi perustellusti pystyttää niin taide- kuin kulttuurihistorialliseen museoon. Postikorttien ja niiden kulutuskulttuurin historian vuoksi olisin mieluusti lukenut seinätekstien muodossa aiheesta hieman lisää – luontevia kohtia olisivat olleet esimerkiksi näyttelyn alateemojen yhteyteen lisätyt pienet infopätkät. Toisaalta tässä kenties näkyy oma taustani ensisijaisesti kulttuurihistorian puolella: postikorttien kaltaisia käyttökuvia – olivat ne sitten kuinka taidokkaasti ja taiteellisesti tahansa tehtyjä – katsoessani keskityn ensin kontekstiin ja sitten vasta estetiikkaan. Kumpikin järjestys on silti yhtä ”oikea”, ja eri yhteyksissä eri tavoilla järkevä. Valokuvataiteen museon on perustelua asettaa taiteellis-visuaalinen puoli ensimmäiseksi, mutta olin silti iloinen kun näyttelyn aikana tarjottiin tiloja syventyä Kalhan kirjan kontekstoivaan tekstiosuuteen.

Itse postikorttien puolesta näyttely oli mielikuvituksen villiä laukkaa ja absurdiuden niskalenkki todellisuudesta. Samalla se osoitti hyvin, kuinka usein jähmeäksi ja jotenkin harmaan ankeaksi mielletty menneisyys on nykypäivään verrattuna ollut vähintään yhtä idearikas, värikäs ja visionäärinen – hauskuutta ja itseironiaa unohtamatta.

Leave a comment

Filed under arjen kuvat, kulttuurihistoria, museot, taide

Suomen valokuvataiteen museo

Suomen valokuvataiteen museo onnistuu kerta toisensa jälkeen ilahduttamaan kekseliäällä ja luovalla suhtautumisellaan yleisötyöhön. Kenties sovin muutoinkin hyvin museon kohderyhmään, mutta muun muassa jooga museossa, Purku-klubit, omalla puhelimella helposti käytettävä kännykkäguide, sekä Kysy museolta (toteutettu yhteistyössä useiden museoiden kanssa) ja Kuka kuvasi -palvelut ovat mielestäni hyviä esimerkkejä monialaisista ja helposti lähestyttävistä museotoiminnan muodoista: kehuja siis museolle!

 2013-06-06 14.42.18

Näyttelyiden puolella tarjolla oli kokemusta ja uusia kykyjä. Vesa Ojan amerikansuomalaisuuden juuria ja nykypäivää taltioiva Finglishnäyttely oli mielenkiintoinen kurkistus Yhdysvaltojen sellaisiin osiin, joita harvemmin näkee populaarikulttuurissa tai uutisissa. Identiteetin, juurien ja minäkuvan muodostumista pohtiville teoksille on muutoinkin tilausta yhä homogenisoituvan länsimaisen kulttuuripiirin sisällä. Hieman aavemainen tunnelma aiheutui kun katsoessani kuvausprojektin tekemisestä kertovaa dokumenttia liiketunnistimella toimivat salivalot menivät pois päältä ja jäin pimeähköön kulmaukseen yksin videon kanssa. Taustoittava filmi itsessään oli hyvä: olisin mieluusti katsonut sen vaikka heti näyttelyn aluksi, joskin takakulma oli varmasti visuaalisesti parempi katselupaikan sijoituskohta.

 2013-06-06 14.41.51

Toisena laajana näyttelykokonaisuutena esillä oli nuorten valokuvausopiskelijoiden töitä. Summer School -näyttelyn esittämä aiheellinen kysymys kuului: ”Mitä on olla valokuvaaja, kun kaikki ovat valokuvaajia?” Vastaus kysymykseen oli monimuotoinen – teosten aiheet ja tekniikat vaihtelivat laidasta laitaan, ja mukaan mahtui niin hyviä oivalluksia kuin teoreettista pohdintaa. Ehkä varsinaista argumenttia valokuvauskoulutuksen tarpeellisuudesta olisi voinut edelleen terävöittää: ajoittain vastaus näyttelyn ydinkysymykseen tuntui käpristyvän kehäpäätelmään, jossa taidevalokuvaus on tärkeää, koska se on tärkeää. Joka tapauksessa mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää katsottavaa: oiva kulttuurikohde kesäpäivälle.

1 Comment

Filed under museot, taide

Lasten kaupunki Sederholmin talossa

Valloittava Lasten kaupunki on kotiutunut Sederholmin taloon. Nettisivuilta löytyvä mainoslause Helsingin historiaan tutustumisesta ”elämyksellisesti omin käsin” ei kerrankin ollut liioittelua. Vierailulla olleet lapset leikkivät innoissaan niin 1970-luvun mummolassa kuin 1930-luvun kansakoulun tiloissa ja aikuiset kipittivät sukkasillaan kiltisti perässä. Useissa esitysratkaisuissa mieleen tuli Herra Hakkaraisen talo Sastamalassa. Mittakaava on kummassakin tuotu onnistuneesti lasten tasolle – aikuiset varokoot matalia oviaukkoja ja kyykistelkööt esinevitriineihin nähdäkseen – niin kuin lapsille suunnatussa kokonaisuudessa on paikallaankin.

2013-05-24 14.49.36

Suuri plussa pääsymaksuttomuudesta (Helsingin kaupungin museoille yhteisesti kiitos) ja matalan kynnyksen kulttuuriperintötutustumiskohteen luomisesta kalliin ja arvokkaan kaupunginosan keskelle. Ohjelmaa näytti tarjolla olevan jos jonkin laista ja lasten kanssa liikkumista oli helpotettu muun muassa tarjoamalla tila omien eväiden syöntiin. Ennen kaikkea käyttäjien pääkohderyhmä näytti viihtyvän hyvin ja ottavan tiloista kaiken irti: mahtavaa museokasvatusta siis!

2013-05-24 14.53.00

2 Comments

Filed under kulttuurihistoria, museot

Helsingin yliopistomuseo

Teksti osa Sakari Tervon teosta ”MSOAVLNUE UEPLEIMSO”.

Teksti osa Sakari Tervon teosta ”MSOAVLNUE UEPLEIMSO”.

Vaikuttavassa takorautaisessa Arppeanumissa sijaitseva Helsingin yliopistomuseo ilahdutti ilmaisella sisäänpääsyllä ja vanhojen kokoelmien tunnelmalla – yliopistomuseoissa voi usein todella kuulla historian havinaa.

Tämänhetkisessä sijainnissa ja kokoelmien kokoonpanossa Helsingin yliopistomuseoa onkin hyvä keskittyä pääsääntöisesti tunnelmoimaan. Eri lääketieteen aloja, yliopiston historiaa, käsitöitä ja mineraalikabinettia yhdistävä kulttuurihistoriallinen kokonaisuus on parhaimmillaankin polveileva ja yksityskohtaisuuksiin taipuva, ja samalla kuitenkin sympaattinen katsaus tieteen taksonomioiden kehitykseen. Kaupasta sai ihania postikortteja ylioppilaista 1920-luvun kesäretkitunnelmissa ja vaihtuvien näyttelyiden puolella pääsi vilkaisemaan Epävakauden museota.

2013-05-24 13.59.08

Leave a comment

Filed under kulttuurihistoria, museot